tttp 2024

Helsingin yliopiston päärakennus 26.1.2024

Terveystaloustieteen päivä 2024

Terveystaloustieteen seura ry. järjesti Terveystaloustieteen päivän perjantaina 26. tammikuuta 2024. Tilaisuus järjestettiin Helsingin yliopiston päärakennuksessa (Fabianinkatu 33, Helsinki). 

Päivän teema oli 

Lääkemarkkinoiden sääntely: 

Menojen hillintää vai innovaatioita?

Vuoden 2024 terveystaloustieteen päivässä arvioitiin lääkemarkkinoiden sääntelytoimien vaikutusta lääkekustannuksiin ja uusien lääkkeiden tuotekehitykseen. Päivän teemaan johdatteli tapahtuman Keynote-puhuja professori Dag Morten Dalen (BI Norwegian Business School) Norjasta.  

Aamupäivän aikana Suomen lääkemarkkinoiden sääntelyn nykytilaa ja kehitysmahdollisuuksia arvioivat lisäksi Aalto-yliopiston professori Otto Toivanen sekä Lääketeollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Niilo Färkkilä. Keskustelua lääkemarkkinoiden sääntelyn kehittämisestä ja mahdollisista keinoista hillitä lääkemenojen kasvua jatkettiin iltapäivän paneelikeskustelussa, johon osallistuvat professori, yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen Oulun yliopistosta, johtaja Lauri Pelkonen lääkkeiden hintalautakunnasta sekä työelämäprofessori Juha Laine Turun yliopistosta. Paneelin puheenjohtaja toimii professori Mika Kortelainen Turun yliopistosta.

Lääkemarkkinoiden toimivuus ja lääkehuollossa tehtävät valinnat ovat potilaiden terveyden ja julkisen talouden kannalta oleellisen tärkeitä. Lääkemarkkinat ovat tyypillisesti voimakkaasti säänneltyjä. Markkinoita leimaavat lääkeyritysten vahva markkinavoima ja lääkkeiden kysynnän hintajäykkyys. Terveystaloustieteen päivässä käsitellään laajasti erilaisten tarjonta- ja kysyntäpuolen sääntelytoimien vaikutusta lääkekustannuksiin ja uusien lääkkeiden markkinoille tuloon. Päivän esityksissä ja keskusteluissa pyrittiin tutkimustiedon avulla löytämään vastaus kysymykseen, kuinka lääkemenojen kasvua voidaan hillitä tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.

Perinteiseen tapaan Terveystaloustieteen päivän iltapäivässä esitettiin tutkijoiden toimesta uusinta suomalaista terveystaloustieteellistä tutkimusta. Artikkelilyhennelmät on julkaistu abstraktikirjana ja on saatavilla alla olevasta linkistä.


Kiitämme kaikkia päivään osallistuneita! 

Materiaaleja